Järki-lehti

Hyvin löydetty!

Järki-lehti on uusi järkevien ihmisten aikakauslehti. Järki-lehti keskittyy ottamaan asioista selvää ja tarjoamaan faktat faktoina. Järki-lehti ei ole kenenkään äänitorvi, vaan pyrkii ideologioiden ja valmiiden vastauksien sijaan tarjoamaan mielenkiintoista ja ajatuksiaherättävää luettavaa kenelle tahansa.

Open Close

Sähkötapaturma, jota ei tapahtunut

Urbaanin legendan todenperäisyyden selvittäminen on hauskaa salapoliisileikkiä – jos ei ole kiire.

Tekniikka & Talouteen laatimani artikkeli itävaltalaisesta 1930-luvun sähköturvallisuusvalistusmateriaalista kirvoitti sekä teknisesti että filosofisesti mielenkiintoisen keskustelun siitä, onko raiteiden ajolankaan virtsaaminen oikeasti vaarallista vai ei.

Sähköturvallisuuskuva

Itävaltalainen 30-luvun sähköturvallisuusmateriaali antoi lähtölaukauksen salapoliisityölle.

Maalaisjärki sanoo, että ajolankoihin virtsaaminen on vaarallista.

Maalaisjärki on kuitenkin usein väärässä. Moni niin sanotun maalaisjärjen tai intuition mukainen asia on osoitettu tieteen valossa höpöhöpöksi. Voiko virtsasuihkusta saada sähköiskun, vai pisaroituuko suihku niin paljon, että sähkövirta ei kulje?

Joku veti kuvioihin Myytinmurtajat, jossa oli kuulemma todistettu, että ajolankaan virtsaaminen on vaaratonta. Kun katsoo kyseisen jakson, niin tämä ”kumoaminen” on vähän kyseenalainen: videossa testataan virransyöttökiskoon virtsaamista, ei ajolankaan.

Virransyöttökiskossa on (radasta ja maasta riippuen) vain muutamien satojen volttien jännite. Suomen rataverkon ajolangassa taas on 25000 voltin jännite. Tämä jännite ei vaadi edes suoraa kosketusta, vaan se voi hypätä muutamia senttimetrejä. Pieni pisaroituminen ei siis estä sähköiskua.

Lisäksi videossa käytetyn testinuken virtsasuihku mallintaa lähinnä 110-vuotiaan eturauhaspotilaan virtsasuihkua, ei terveen pikkupojan.

Pikkupoika kuoli, vai kuoliko?

Helppo tapa osoittaa ajolankaan virtsaaminen vaaralliseksi on etsiä tapaus, jossa ajolankaan virtsaaminen on johtanut onnettomuuteen. Sattumalta minä itse muistin jo edesmenneen äitini minulle pikkupoikana kertoman tapauksen, jossa kaksi pikkupoikaa kilpaili ylikulkusillalla, kumpi osuu pissasuihkulla ajolankaan. Voittaja kuoli.

Tarinan tarkoitus oli varmaan antaa äidillinen varoitus sähkön vaarallisuudesta. Mutta onko kyse tositarinasta?

Some tuotti osuman?

Lähdin selvittämään asiaa. Ensimmäisenä työkaluna käytin sosiaalista mediaa. 2000 tykkääjän sähkötekniikkaryhmässä kukaan ei muistanut tapausta, mutta Twitter-tililläni yksi henkilö sanoi muistavansa tapauksen. Muttei kuitenkaan mitään yksityiskohtia. Hän muisti vain, että onnettomuuden jälkeen ylikuluille ryhdyttiin asentamaan suojapleksejä.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto

Turvatekniikan keskus ylläpitää verkkosivua, johon on koottu Suomessa tapahtuneet kuolemaan johtaneet sähkötapaturmat aina vuodesta 1980. Luvut sisältävät kaikki sähkökuolemat poislukien selkeät itsemurhat.

Sivuilta tätä tapaturmaa ei löytynyt, joten jos se on tapahtunut, niin se on tapahtunut ennen vuotta 1980. Tapauksen perään kyseleminen kannatti siis kohdentaa vähintään yli nelikymppisiin alan asiantuntijoihin.

Kokeneet sähköturvallisuusasiantuntijat eivät muista

Koska istun sähköalan standardisoimisjärjestö Seskon sähkötyöturvallisuustoimikunnassa, jossa on useita kymmenien vuosien sähköturvallisuusalan työkokemuksen omaavia henkilöitä, kysyin asiaa myös ryhmän sähköpostilistalla.

Kukaan ei muistanut, että moista onnettomuutta olisi tapahtunut. Sen sijaan toimikunnan pitkän linjan suurjänniteasiantuntija kertoi, että 1970-luvulla oli tutkittu Otaniemen suurjännitelaboratoriossa, voiko maatalouden suurtehosadettimia käyttää voimalinjan alla. Lopputulema oli, että kyllä voi, koska suihkun pisaroituminen estää virran kulun.

Tällä perusteella asiantuntija kyseenalaisti myös 25 kilovoltin ajolankaan pissaamisen vaarallisuuden täsmentäen samalla, että asiaa ei kannata mennä kokeilemaan.

vr ylikulku

Suomen rataverkon ajolangassa on 25000 voltin jännite. Kuva: Mikko Perttunen

VR ja Liikennevirasto

Seuraavaksi kysyin asiaa VR:n viestinnästä. Tiedusteluuni vastasi viestintäpäällikkö Mika Heijari, joka ei muistanut tapausta, vaikka seuraakin paljon rautatiehistoriaa. Hän kehotti ottamaan vielä yhteyttä Liikenneviraston pitkäaikaiseen turvallisuusasiantuntija Markku Nummeliniin, koska Liikennevirasto omistaa rataverkon ja sen sähköjärjestelmät.

”Vaikka alan historiaa olen sangen laajasti tutkinut, ja kyselin nyt samalla myös sähköpuolen ammattilaisilta, en muista koskaan kuulleeni tällaisesta tapauksesta”, kertoo Nummelin.

Hän kertoo myös, että pleksejä ei ole asennettu minkään yksittäisen onnettomuuden takia, vaan sähköistettyjen ratojen ylikulkusilloilla oli alusta alkaen vinot suojalipat, jotka on nykyään korvattu plekseillä muun muassa aurauslumen kertymisongelmien takia.

Rautatieharrastajat

Tiedustelin vielä rautatiehistorian harrastajien keskustelufoorumilla onnettomuuden perään. Ei vastausta, vaikka lähes kolmesataa foorumilaista oli lukenut viestini parin viikon aikana.

Tukes ja sähkötarkastuskeskus

Tiedustelin vanhemmista sähkötapaturmista vielä Turvallisuus- ja kemikaalivirastosta (Tukes). Erikoistutkija Tuuli Tulonen kertoo, että vaikka sähkötapaturmia on tilastoitu vuodesta 1930 lähtien, tapaturmakuvauksia ei ole ainakaan helposti saatavilla mistään. Tukesin edeltäjän, Sähkötarkastuslaitos r.y.:n (jonka toiminta siirtyi Sähkötarkastuskeskukselle vuoden 1980 alussa) vuosikertomuksissa on aina edellisen neljän vuoden osalta kerrottu, kuinka moni kunkin vuoden kuolemista sattui suur- tai pienjännitteellä, ja kuinka monessa kuolemassa onnettomuuden syy oli määräysten vastainen tai vioittunut laite tai ihmisen virhe. Valitettavasti kuvauksia kuolemista ei julkaisuissa kuitenkaan ole.

Tulonen antoi arvokkaan vihjeen: sähkötarkastuskeskus on vuonna 1980 julkaissut teoksen nimeltä Sähkötapaturmat, mutta heillä ei ole siitä kopiota Tukesissa. Kansalliskirjastoon siis.

Kansalliskirjasto

Tulosen mainitsema teos löytyy Kansalliskirjastosta, jonka tehtäviin kuuluu mm. säilyttää kopiot kaikista Suomessa julkaistuista kirjoista jälkipolville. Kirjat pitää tilata erillisellä lomakkeella, jolloin ne saa seuraavaksi päiväksi lukusaliin tarkasteltavaksi.

Teos Sähkötapaturmat (Sähkötarkastuskeskuksen julkaisu C 2-81) löytyy Kansalliskirjastosta, mutta sisällössä ei valitettavasti ole tapaturmakuvauksia, vaan ainoastaan taulukoidut tapaturmasyyt. Sivulla 23 on taulukoitu tapaturmat tapahtumapaikan mukaan. Sieltä selviää, että vuosina 1970-1979 on sähköradoilla tapahtunut 2 työtapaturmaa ja 2 vapaa-ajan tapaturmaa.

Esipuheesta selviää, että sama teos on julkaistu myös vuonna 1960 ja 1971. Nämäkin löytyvät Kansalliskirjastosta (samoista kansista peräti). Näissä teoksissa ei puhuta sähköradoista mitään, ja tilastointi on muutenkin epätarkempi. Ja syykin on triviaali: Wikipedian mukaan ensimmäisenä Suomessa sähköistettiin Helsingin ja Kirkkonummen välinen rataosuus. Säännöllinen sähköjunaliikenne tällä osuudella alkoi 26.1.1969, eli 1960-luvun loppua kauemmas ei kannata selvitystyössä mennä.

Forssassa on toki ollut jo viime vuosisadan alussa sähkörautatie, mutta se toimi 500 voltin tasajännitteellä (jossa jo pieni pisaroituminen estää virran kulun) ja olen hyvin yllättynyt, jos siellä on ollut jotain ylikulkuja.

Ja tuomio on…

Koska tapaturmasta ei löydy muistikuvia sähkötyöturvallisuuden senioriammattilaisilta, VR:n viestinnästä, Liikenneviraston kokeneelta (rautatiehistoriaakin harrastavalta) turvallisuusasiantuntijalta eikä raideliikennehistorian harrastajien keskustelufoorumilta, tuomioni on, että kyseistä tapaturmaa ei ole tapahtunut, vaan äitini on kuullut tarinan jostain tai keksinyt sen itse. Jälkimmäistä pidän epätodennäköisenä, äitini ei ollut kiinnostunut sen enempää sähköstä kuin rautateistäkään.

Todennäköinen selitys on, että surullinen Parolassa kuolleiden pikkupoikien tapaus on kokenut rikkinäinen puhelin -efektin. Pojat heittivät löytämänsä viestitapsin suurjännitelinjaan ja kuolivat. Tarina on kulkenut suusta suuhun, ja lopulta tapsin heittäminen suurjännitejohtimeen on muuttunut ajolankaan virtsaamiseksi.

Mikäli onnettomuus on tapahtunut, se on jompikumpi Sähkötarkastuslaitoksen raportin taulukossa 1970-luvulla tapahtuneista kahdesta vapaa-ajan sähköratatapaturmasta.

Jos sattumalta joku löytää kaksi uutista kuolemaan johtaneista ratatapaturmista 1970-luvulla, jossa ei ole virtsattu ajolankaan, tulee tämän tapaturman mahdollisuus suljetuksi pois.

Sivuhuomiona todettakoon, että Kansalliskirjastolla on kaikki sanomalehdet digitoituna ja tekstintunnistettuna vuoteen 1910 asti, sieltä löytyy kyllä kaikkea muuta jännää sähköön liittyvää, kun rupeaa haeskelemaan.

Länsi-Savo, ESS ja Hesari haettavissa paikan päällä

Kysyttäessä kuitenkin selviää, että 1970-luvulta on digitoitu joitain sanomalehtiä: Länsi-Savo ja Etelä-Suomen Sanomat. Näihin voi suorittaa hakuja paikan päällä kirjaston asiakaspäätteellä.

Arkistoon 1970-luvulle kohdistettu haku ”sähköisku” löytää 164 osumaa. Haku molemmilla sanoilla sähköisku ja rautatie tuottaa 19 hakutulosta. Näistä löytyy ainoastaan seuraavat sähkörataan liittyvät sähkötapaturmat:

  • Asentaja Arto Valli joutui sairaalaan joulukuussa 1974 lippalakin kosketettua jännitteistä johdinta rautatiellä. Ei välitöntä hengenvaaraa.

  • 21-vuotias vantaalainen mies menetti henkensä kiivettyään sähköjunan kannatinpylvääseen lokakuussa 1975.

Eli vain yksi kuolemaan johtanut tapaus. Haku sanoilla sähköisku ja sähköjuna löytyy vain:

  • Toukokuussa 1970 kaksi asentajaa sai palovammoja ajojohdosta lähteneestä valokaaresta. Ei mainintaa hengenvaarasta, ja googlauksen perusteella harvinaisen nimen omaava asentaja on elossa vieläkin.

  • Etelä Suomen Sanomat kirjoittaa 20.12.1975, että ”Osa sähköistetyillä rataosuuksilla sattuneista onnettomuuksista johtuu sähköiskuista. Ihmiset, varsinkin lapset kiipeilevät sähköistyspylväisiin ymmärtämättä, että aivan käden ulottuvilla on 25000 voltin jännite.”

Haut “sähköisku ja virtsa”, “sähköisku ja pikkupoika”, “kuoli+virta+sähkö” tai “sähköisku ja (ylikulku)silta” eivät tuota osumaa.

Ainoa lähelle osuva kirjoitus on Etelä-Suomen Sanomissa 9.2.1977, jossa kerrotaan uudesta Riihimäen-Kouvolan sähköradasta ja:

Varsinkin pikkupojilla on tapana pissiskellä ylikulkusilloilta radalle. Jos suihku osuu 25000 voltin jännitteeseen, on seurauksena kuolema heti. Rataa ylittäviin siltoihin on rakennettu, tai rakennetaan, sivuille suojakatokset estämään tällaista tapahtumasta. Mytäjäisten risteyksen läheisyydessä olevan rautatien ylikulkusillan kaiteet ovat saaneet jatkeeksi korkeat läpinäkyvät seinämät. Hiukan samanlaiset kuin jäähallin kaukalon päädyissä tavataan käyttää.

Olisiko legenda lähtenyt liikkeelle siitä?

Uutishaulla löytyy siis vain yksi vapaa-ajan sähkörataan liittyvä sähkökuolema. Jos toinen löytyisi, ja se ei olisi tämä ylikulkusiltatapaus, tapahtuma olisi suljettu kokonaan pois.

Mielenkiintoinen sivuhuomio on, että onnettomuuden uhrien – myös kuolemaan johtaneiden – nimet on kerrottu 1970-luvun sanomalehdissä.

Lopullinen poissulkeminen Hesarin arkistosta

Kansalliskirjaston jälkeen pyörähdin vielä Päivälehden arkistossa, jossa on digitoituna ja tekstintunnistettuna kaikki vanhat Helsingin Sanomat. Hakutoiminto on erittäin monipuolinen, joskin kankealla käyttöliittymällä varustettu. Ohjausta sai onneksi kädestä pitäen.

Muutamassa kymmenessä minuutissa sain käytyä läpi kaikki Hesarin uutiset, joissa esiintyy joku kuolemiseen viittaava sana, sähkö sekä rautatiehen tai sen ylikulkuun tai ajolankaan viittaava sana. Ei osumia.

Koska paljon vähemmän dramaattisetkin sähköonnettomuudet – myös kuolemaan johtamattomat – uutisoitiin, voin olla varma, että koska tätä onnettomuutta ei löydy Helsingin Sanomista, Länsi-Savosta eikä Etelä-Suomen Sanomista, tapauksen voi julistaa tapahtumattomaksi Suomessa.

Älä levitä huhuja, varsinkaan toimittajana

Tarinan opetus: moni mehevä juttu voi olla – ja usein onkin – urbaani legenda. Totuuden vaalimisen pitäisi kuitenkin olla itseisarvo medialle.

Tarinankerronta on hyvä valistuskeino, mutta valistaessa on hyvä muistuttaa, että kyse on tarinasta. Varsinkin lapsia valistettaessa tarina kahdesta kilpailevasta pikkupojasta jää paremmin mieleen kuin pelkkä kehotus olla pissaamatta ajolankoihin.

Perättömät jutut voivat syödä pohjaa asialliselta valistustyöltä. Esimerkiksi uutinen, jonka mukaan ajolangan 25 000 volttia hyppää jopa metrejä, on liioittelua. Oikeasti kyse on muutamasta senttimetristä.

Medialla pitäisi olla erityinen vastuu totuuden vaalijana. Hyvät tarinat kannattaa säästää baari-iltaan, ei lehden sivuille. Ja sielläkin mainita, että ovat tarinoita.

Testaamallahan se selviää

Selvittämättä siis jäi, onko ajolankaan virtsaaminen vaarallista. Asia olisi periaatteessa tutkittavissa muutamallakin eri tavalla. Ensimmäinen mieleen tuleva tapa olisi tutkia virtsasuihkun rakennetta valokuvaamalla lyhyellä suljinajalla alaspäin suuntautuvaa virtsasuihkua. Jos pisaroiden välillä näyttäisi koko suihkun matkalla olevan vähintään yhteensä noin 10 senttimetrin ilmaväli, suihkussa ei tapahdu läpilyöntiä joten sähköiskuakaan ei tule.

Koe tulisi toistaa erilaisilla ja eri-ikäisillä henkilöillä, jotta koetulokset voitaisiin yleistää koko väestöä koskeviksi.

Toinen tapa olisi mallintaa virtsasuihkua sopivalla säiliö ja suutin -viritelmällä ja testata tapahtuuko läpilyönti. Virtsasuihkun mallintaminen voi olla kuitenkin haastavaa, ja 25 kilovoltin suurjännitteen kanssa pelehtiminen edellyttää ammattimaisia välineitä ja asiantuntijoita.

Epäilen, että tällaisille tutkimusprojekteille ei löydy rahoitusta mistään.

Rautateiden ylikulkusilloilla on onneksi suojapleksit estämässä omin päin tapahtuvat itsetuhoiset kokeilut.

Ulkomailta löytyy lehdistöstä muutama onnettomuus, jossa maassa olevaan johtimeen virtsaaminen on aiheuttanut kuoleman. Yhdysvalloissa mies kuoli virtsattuaan maahan pudonneeseen voimajohtoon. Britanniassa taas mies kuoli virtsattuaan rautatien virtakiskoon, jossa on 750 voltin jännite.

Väitteen esittäminen helppoa, tutkiminen hidasta

Tämäkin tapaus kiteyttää mainiosti skeptikon perinteisen ongelman. Äidiltäni meni 30 sekuntia tämän tarinan kertomiseen. Minulta taas meni useita tunteja sen paikkansapitämättömyyden varmistamiseen.

Tämän takia todistustaakka on väitteen esittäjällä, ei sen kumoajalla. Vielä kun tämän saisi suuren yleisön mieleen. Televisioväittelyt ovat kaikkein pahimpia, kun aika ei meinaa riittää väitteiden kriittiseen tutkimiseen.


 

Vesa Linja-ahoVesa Linja-aho

Kirjoittaja on sähköalan diplomi-insinööri ja opettaja.

 
 
 
 
 

Kirjoittajasta: Avustaja

Järki-lehteä avustava kirjoittaja.

10 comments

  1. Teemu Lähteenmäki says:

    Tästä nimenomaisesta tapauksesta en tiedä mitään, mutta pikainen YouTube-haku tuotti ainakin kaksi valaisevaa hittiä: National Geographic testasi sähköaitaan pissaamista laboratorio-olosuhteissa, ja saivat aikaan sähköiskuja pissavanaa pitkin. Toisessa hitissä sumeassa valvontakamerakuvassa joku pissaa sähköaitaan, aiheuttaa nähtävästi valokaaren pissavanassaan ja tuupertuu maahan (kuvaustekstissä väitetään miehen kuolleen, mutta tätä on vaikea todentaa videon perusteella).
    National Geographicin testi: http://youtu.be/tU1UKn7iXv8
    Sekä tuupertuminen pissavanan valokaareen: http://youtu.be/Y4KqH7CGyCU

  2. Aapo Puskala says:

    Vau. Olipas kiinnostava kirjoitus. Tulosta enemmän minua kyllä hämmästyttää se perinpohjaisuus, jolla asiaa selvitit.

    Kuinkahan monta kertaa joku on kuseskellut sillalta ajolangoille. Epäilemättä tapauksia on useita, joten jos joku kaikesta huolimatta onnistuisi siitä sähköiskun saamaan, niin riski on joka tapauksessa aika vähäinen.

  3. Juha Keltti says:

    Jos tarina on muuntunut tapauksesta, joka ehkä tapahtui paljon aikaisemmin. Isäni kertoi joskus 50 vuotta sitten eläkkeellä olleesta kapiaisesta joka kyllästyi nurkillaan kuseskeleviin pikkupoikiin ja laittoi sähköansan, kohtalokkain seurauksin.

  4. Jukka H says:

    Mielenkiintoinen selvitystyö. Hatunnosto!
    Tästä tulee mieleen hieman samantapainen väite: virtsaaminen sähköpaimenen lankaan kuulemma aiheuttaa “hauskan” nykäyksen. Voiko tämän fysiikka olla olennaisesti erilainen? Tässähän ei väitetä dramaattisia seurauksia vaan että sähköisku tuntuisi. Lieneekö totta – en ole kokeillut.

  5. J R says:

    Valtionrautatiet on myös painanut aikaisempina vuosina vuosittaista A5-kokoista Onnettomuus- ja vauriotilasto -nimistä vihkosarjaa. Niissä ei kuitenkaan mainita ylikulkusilloilla tapahtuneita “sähkörataonnettomuuksia”, koska tuollaiset tapauksethan ovat tieliikenteen puolella tapahtuneita, eivät rautatiealueella.

  6. Päivi says:

    Onpa kiva olla nainen. Ei tarvitse kokeilla, mitä kuseskeleminen ihmeellisiin paikkoihin tuntuu.

  7. Mikko says:

    Perusteellista työtä Vesa!

    Sellaisen lisätiedon voin kertoa, että tama koko tarina ei välttämättä ole edes saanut alkua Suomessa, vaan on ajan myötä muokkautunut siihen muotoon, missä olet sen kuullut. Olen nimittäin kuullut saman tarinan ulkomailla asuessani ylä-asteikäisenä eräältä ruotsalaiselta kaverilta, jonka mukaan tapahtuma olisi ollut joko Ruotsissa tai Saksassa. Pohdiskeltuani asiaa päädyin sellaiseen lopputulokseen, että en pitänyt asiaa mahdottomana ja päädyin samaan lopputulokseen kuin haastattelemasi asiantuntija: ei kannata kokeilla.

    Mainitsemasi koe olisi mielenkiintoinen, mutta kuten sanoit, rahoitusta lienee mahdoton saada… harmi.

  8. Jahas, jaas tuli joko lisätietoa tai lisä”tietoa”, selvitetään!

    https://www.facebook.com/groups/skepsisry/permalink/10154703962681040/

Jätä kommentti

Comment form

Kaikki tähdellä(*) merkityt kentät ovat pakollisia